maanantai 22. heinäkuuta 2013

mi Chile querido

Viimeinen päivä on jo melkein ohi. Tuntuu ihan hullulta että puoli vuotta mun elämästä täällä on ohi. Kävin tänään yksin kiertelemässä ja olin iloinen ja tajusin että oon ollut onnellinen täällä, lukuunottamatta sitä yhtä masistelu viikkoa joka oli tossa muutama viikko sitten :D Mutta näitä katuja on ihana kävellä, joka kerta on ihana kun ymmärtää jotakuta todella hyvin ja jos onnistuu omassa puheessa hienosti. Ihmiset on täälläkin hiukan varautuneita ja esimerkiksi itse tyttönä on ollut omasta mielestä chileläisiin tyttöihin näin ulkomaalaisena aika vaikea tutustua ja itse chileläiset oli samaa mieltä. Että niitä ei vaan välttämättä kiinnosta. Mutta ihmiset on ystävällisiä ja lämminhenkisiä, ja sen huomaa kyllä pienemmissä kaupungeissa ja kylissä paremmin kuin täällä Santiagossa.



-Huomaan yhä useemmin laulavani tai hyräileväni kadulla välittämättä muista. Niin tekee täällä moni, ja siis ihmiset laulaa kovaa ja monesti huonosti. Yksi ilta mun edessä käveli mies joka laulo kovaan ääneen jotain hevimusiikkia ja vastaantulevat katteli sen örähtelyjä kummaksuen.
-Katukoiria täällä on kamalasti, ja tällä hetkellä ne on entistä sulosempia kun joku on tosiaan niille pukenut huivia kaulaan ja pusakkaa päälle näin talven ajaksi. Yhtenä iltana mies piti punasissa valoissa katukoiraa kiinni ja päästi sen vasta menemään kun valot vaihtu vihreäksi.
-Tottakai kun on suuri maa ja suurkaupunki niin köyhiä löytyy myös paljon. Itse asun niin hyvällä alueella että harvemmin ihan kodin edessä näkee, mutta kerjäläisiä on paljon ja esim. sokeita ja jalattomia ihmisiä. Ihmiset myös kiertää myyden kaikenlaista roinaa ja esim. punasissa odottaville autoilijoille ikkunanpesuja. Ihmiset myös antaa täällä rahaa usein jos joku tulee pyytämään ja antaa kerjääjille rahaa sekä ostaa todella paljon kaduilta ja myyjiltä jotka poukkoilee autojen välissä. Yks päivä multa tuli kaks normaalia about 13 vuotiasta tyttöä pyytämään 100 pesoa joka on noin 16 senttiä...


-Tää on niin iso maa että tääl ois ihan järjettömästi nähtävää. Pohjoinen ja etelä eroaa toisistaan täysin. Santiagossa keskustassa ei pääse alueelle jossa olisi pelkkää hiljaisuutta. Pelottaa vähän miten hiljaista Lahessa on.. Ihanaa täältä on mennä lähiseuduille ja vuorille joissa ei kuule muuta kun kaukaista koiran haukkumista.
-Aina kun tapaa toisen ihmisen ja kun poistuu toisen ihmisen luota, niin annetaan yksi poskipusu. Miehet kättelee toisiaan, mutta oon myös nähnyt pusutervehdyksiä. Ennen (esim. kun tutustuin Suomessa ekaan espanjalaiseen kaveriin) olin ihan vaivautunut jos joku koski muhun vaikka se olisi ollut kaveri! Nyt tiedän että tuun kaipaamaan kamalasti tätä läheisyyttä Suomessa, musta on ihana kun ihmiset tervehtii niin läheisesti toisiaan.




-On lähinnä yks asia jonka keksin mistä en täällä pidä. Joka on se, että ihmiset kävelee aivan sairaan hitaasti ja kukaan ei väistä!!! Hitaasti kävelemiseen oon jo tottunutkin ja itekin huomaan maleksivani samaan tahtiin kun paikalliset. Mutta edelleen ärsyttää se, että jos ihmisiä tulee vastaan esim. 10 ja kaikki on rivissä keskellä katua ja joka ikinen huomaa että heitä vastaan kävelee joku, niin kukaan ei väistä ja sitten vaan meet törmäillen. Jos itellä on huono päivä niin itsekään mitään jaksa väistellä ja sitten vaan poukkoilee törmäillen joka toiseen vastaantulijaan :D Valparaísossa kun käytiin niin ihan järkytyin kun joku väisti ja toinen huus anteeks perään kun ei huomannut väistää!



























Mulla on kyllä kaikenkaikkiaan ollut ihana puolivuotinen täällä mun elämästä ja jään kyllä kaipaamaan tätä maata ja ihmisiä. Musta on ihana palata kotiin poikaystävän, ystävien ja perheen luo, mutta vähän pelottaa että Suomi alkaa ahdistamaan tyhjyydellään ja hiljaisuudellaan ja ihmisten sulkeutuneisuudella.
Musta on ollut ihana asua tässä talossa, ja harmittaa että nyt vasta oon alkanut enemmän hengailemaan niiden kanssa ja tuntenut itseni jotenkin rennommaksi täällä. Meidän vuokraisäntä on nuori ja mukava eikä täällä talossa ole tyhmiä sääntöjä kuten monissa muissa on. Hän myös hengaa meidän kanssa ja jos bailuissa vähän viinat lentelee lattialle niin ei kyllä tuu niin minkäänlaista sanomista :D Vuokraisäntä sanoikin jo moikat kun lähti ulos, ja meinasin sen jälkeen alkaa itkemään :--D haha, kai tää on vaa nyt vähän outoa kun on haikea fiilis mutta ihana palata kotiin!
Huh, en edes huomannut miten paljon tekstiä tuli.. Laukut on jo aikalailla valmiina ja aamulla tilattu yhteistaksi tulee hakemaan 7:20. Siitä sitten muutamankymmenen tunnin päästä oon Suomen puolella, johon pitäis laskeutua keskiviikkona 15:30. Nyt on pakko mennä lämmittelemään ton lämmityslaitteen luo kun täällä on aivan sairaan kylmä!!!!! Please, oispa Suomessa lämmin kesä!
Chau Chile!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti