tiistai 7. toukokuuta 2013

how the hell you mean so much to me











Bongaa kolibri ylläolevasta kuvasta!






















Mä tiedän että ei kannattais opiskella sellaista alaa mikä ei kiinnosta tipan vertaa, oikeastaan se on tosi typerää ajan käyttöä. Varsinkin jos huomaa että ajautuu siitä duuniin, josta ei välitä yhtään ja herää todellisuuteen sitten joskus tulevaisuudessa. Silti itse oon siinä tilanteessa, siis koulussa en duunissa, eikä tosiaan oma koulu/ala tunnu yhtään paremmalta täältä maailman toiselta puoleltakaan. En oo pitänyt mun koulusta ollenkaan koko sinä aikana kun oon sitä opiskellut, en tykkää käydä koulussa ollenkaan ja kun palaan Suomeen, mulla on enää puoltoista vuotta jäljellä, joten turhaa on lopettaakaan kun en tosiaan tiedä mikä itseä sitten kiinnostaisi.
Ainut havainto on se, että täällä koulu on paljon huonompi kuin Suomessa, vaikka ihmiset joutuu maksamaan tästä. Meillä on tunteja kun opettajat ei saavu paikalle (alussa paljon enemmän kuin nyt) tai antaa oppilaitten käydä koko kurssin asiat läpi omilla esitelmillään, eikä itse opeta mitään - ja silti luettavaa kokeisiin löytyy satoja sivuja. Voi olla että johtuu vähän koti-ikävästäkin tällä hetkellä - varsinkin kun poikaystävä palas kotiin - tämä hirvee ärsytys, mutta toisaalta, tälläistä se on koko ajan. Yleensä en vaan anna sen häiritä, jos ei ole kokeita tai tehtäviä tehtävänä ja vaan käyn tylsistymässä koulussa enkä ressaa turhaan. Eikä opiskelua tosiaan tee helpommaks se, että pari kurssia on espanjaksi eikä periaatteessa oo ihan hirveesti käryä että mitäs tässä nyt sitten oikeen edes sanotaan. Nomutta, tälläistä tämä on, ja kaiketi tää nyt on hyvä käydä ettei oo ihan kouluttamatonkaan.
No jopas nyt oli masentavaa :-D lopetan ja yritän olla välittämättä koulusta :D

4 kommenttia:

  1. en oo varma et onko tästä apua mut ehkä unelma-ammatit on yliarvostettuja? kannattaa ehkä kouluttautua ja ainakin kokeilla sitä ammattia vuosi tai pari, suomessakun uudelleenkouluttautuminen on vielä aikuisenakin ilmaista, joten kiire ei ole minnekään!

    älä ihmeessä ahdistu vaan revi iloa harrastuksista ja vapaa-ajasta jooko c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä taas en nää mitään ideaa siinä että menis sellaiseen ammattiin joka ei herätä itsessä yhtään minkäänlaista kiinnostusta, paljon mielekkäämpää on, tottakai, tehdä jotain sellaista mitä oikeasti haluaa tehdä ja jonne haluaa mennä joka aamu. :) ja arvostan paljon ihmisiä jotka tietää mitä tahtoo ja pyrkii sen perään!

      Poista