maanantai 24. elokuuta 2015

La Boqueria ja biitsi


































Mun mielestä La Boqueria oli ehkä vähän liian hyptetty. Se oli just sellanen paikka, josta olin lukenut ja nähnyt paljon kuvia eri blogeissa. Ja niiden perusteella mulla oli kova hinku sinne.

Mä rakastan ruokamarkkinoita, -toreja ja -kojuja sekä kauppahalleja. Ulkomailla ihan pelkkä ruokakaupoissa kiertely on ihanaa. Kaikki ihanat pienet ruokakaupat on niin sulosia. Ruokamarkkinoilla vois kierrellä ikuisuuden ja just kaikista edellä mainituista haluaisin tehdä aina omat ruokaostokseni. Ostaa torilta ja kauppahallista tuoretta, ehkä istahtaa aamukahville ja katsella ihmisvilinää.

La Boqueria oli, kuten arvata saattaa, hyvin täynnä porukkaa. Ulkomailla väentungos ei mua samalla tavalla hähiritse kuin Suomessa, täällä kotimaassa se usein vaan rasittaa mua. Tuolla sitä porukkaa oli kuitenkin myös turistilaumoina niin paljon, että sen vuoksi ärsytti. Ei ollut pelkkää paikallista väestöä perus liha-, kala- ja vihannesostoksillaan.

Toki tuolta sai kaikkea noista. Mutta ne ihanan näköset hedelmämehut (jotka on juurikin niitä mitä blogeissa näkyy) oli pettymys. Eli pelkkää laimennettua hedelmää sokerilitkuna. Itse kaipaan tuollasissa asioissa just sitä puhtautta ja sitä, että se olis sitä itse hedelmää.

Kierrettiin se läpi ja olihan tuolla silti ihania vihanneksia ja hedelmiä, mutta ei kyllä ollut paras ruokamarkkina jolla oon käynyt.

Otettiin mansikat mukaan ja mentiin rannalle istuksimaan. Hyvin rantatamineisiin varustautuneina (molemmilla pitkät mustat housut edellisen viileämmän päivän takia) istuttiin hiekalle, muttei käyty siis uimassa. Aurinko porotti hullun kuumana ja kirosin omaa vaatevalintaa. Rantaakin olis pitänyt jatkaa kauemmas - tuo kohta oli nimittäin aivan turistirysä ja täynnä kaupustelijoita. Ei kuitenkaan enää jaksettu siirtyä, mullakin oli pieni päänsärky, jota ei onneks sattunut lomalla kuin tolle yhdelle päivälle.

Onko kukaan mun kaa samaa mieltä vai onko ne sokerilitkutkin ihania kaikkien muiden mielestä? :-D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti