tiistai 26. huhtikuuta 2016

TAKAISIN SATEESEEN











Täällä sitä ollaan taas Suomen maaperällä. Hollanti jätti hyvästit talvisen kylmällä ja sateisella säällä. Ja Suomi toivotti tervetulleeksi samalla tavalla.

Lento sujui sutjakasti, laukut vaan oli sen verran myöhässä, että sain omani minuuttia ennen kun mun bussi lähti. Onneksi bussikin oli pari minuuttia myöhässä ja kerkesin kyytiin. Puolen tunnin päästä oonkin perillä Lahessa.

Nuo muutamat juoksuaskeleet jotka jouduin bussille ottamaan kertoo mun kunnosta nyt vähän liian hyvin. Poltti kurkkua seuraavat 20 minuuttia, vaikka oikeesti otin kevyitä juoksuaskelia noin parin minuutin ajan.. Huhhuh. Kaveri lupas aamukahdeksalta huomenna rääkkää lenkillä ja jalkatreenillä, mikäli multa löytyy autoa käyttöön. Se olis ihan hyvä alotus ja paluu tähän ns arkeen. :D Ootan oikein innolla, että pääsen piitkästä aikaan tekemään kunnon smoothie aamiaisen superhyvällä jättikahvilla. Ulkona on tullu syötyä sen verran ja syöminen muutenkin menny miten sattuu, että oikeesti tekee mieli syödä jotain muuta kun suklaata ja juoda olutta:D Toisaalta, olut oli kyllä niin hyvää, että nyt pääs ekan kerran kunnon oluiden maailmaan, enkä tiedä voinko enää palata koffiin ja olviin.. Haha suuret on ongelmat! 

3 kommenttia:

  1. Hei, eksyin jotain internetin ihmeellisen maailman seikkailujen kautta blogiisi ja hetken selailtuani oli kyl ihan pakko käydä seuraamaan! Ihan sika käsittämättömän ihania kuvia ja kirjoitukset vaikuttaa mielenkiintosilta :) täältä siis saat yhden lukijan lisää.

    terveisinelina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, kiitos paljon! :) Kuvia tulee kyllä aika harvoin mutta reissuilla puitteet/maisemat on aika hyvät!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista