sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

PARIS
















Tosiaan, viikko sitten vietettiin viikonloppu Pariisissa. Matka taittu yllättävän helposti noin 7 tunnin bussilla (Flixbus) Maastrichtista Brysselin kautta Pariisiin. Menomatkalla bussikuskit oli letkeitä ja heitti läppää ja matka oli halpa, noin 40 euroa meno-paluu per henkilö. Toki junalla pääsee nopeemmin perille, mutta se ois maksanu noin 200 euroa, joka ei hirveesti houkuttanut.

Ei oltu varattu etukäteen hostellia, kun päätettiin lopullisesti vasta samana päivänä että lähdetään reissuun. Noh, aateltiin että tottakai hostelleja on joka paikassa. Mutta ensinnäkään wifiä ei tuntunu olevan missään ja se menikin sit siihen et käveltiin lähes tyhjillä kaduilla perjantai yönä noin kolme tuntia ettien majapaikkaa. Puol kolmelta löydettiin hostelli viereisen hotellirespan avulla (ulkopuolelta ei ois tajuttu edes että siinä on hostelli...) ja mut laitettiin luokkaretkellä olevien tyttöjen kanssa samaan huoneeseen, jotka luuli että niille oli varattu koko huone.. :D onneks ruotsalaiset tytöt oli kuiteski super mukavia.

Seuraavaks kaheks yöks majotuttiin eri hostellilla, joka oli ihan siisti lukuunottamatta sitä, että meidän huone hais ihan järkyttävän karsealle sukkahiki-miesboksi mille lie. Haju oikein iski vasten kasvoja ja siihen ei kyllä tottunut. :D No mutta, nää on näit hostelli kokemuksia!

Muutenkin täytyy sanoa, että Pariisi ei kyllä iskenyt muhun samalla tavalla kun esimerkiksi Barcelona, Rooma ym. Ehkä mulla oli ihan todella suuret odotukset kaupungista, mutta joku siitä puuttui. Paikka oli todella kallis, ja tosi monin paikoin haiseva ja kuten nyt suurkaupungeissa, kodittomia oli jonkun verran... Olihan paikka todella upee ja iso, mutta silti sellanen "wau kuinka super siisti ja mahtava mesta" fiilis jäi uupumaan. Oonko mä ainut, johon ei Pariisi oo iskenyt ihan täysillä heti?

2 kommenttia:

  1. Höh, harmi ettei Pariisi iskenyt suhun! Ollaan menossa kaverin kanssa toukokuussa Pariisiin ja toivon kyllä et olis kiva reissu :) tässä just mietiskelen että mitä kaikkea siellä vois puuhailla, mutta just ainakin Eiffelin torni varmasti on käytävä tsekkaamassa! Onko sulla muita vinkkejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, joku siitä vaan mun mielestä puuttu, mutta upee kaupunkihan se kyllä on! Eiköhän teille tuu hyvä reissu :)

      Hmm.. Me ei oltu tosiaan ku reilu 2 kokonaista päivää, niin ihan hirveesti ei ehitty. Kierrettiin ulkoa kaikki perus nähtävyydet: Notre Dame, Moulin Rouge, Riemukaari ym. Ite tykkäsin Montmartren alueesta, vaikka siellä oleva Sacré-coeur oli kyllä ehkä hirvein turistinähtävyys ikinä :D

      Poista