tiistai 10. marraskuuta 2015

STILL ROME
















Huh. Nyt taitaa olla jo viimeset kuvat Roomasta, Tää reissuhan oli siis jo kesäkuussa. Sekalaisia kuvia vähän varmaan jokaiselta päivältä; ruokaa ja käppäilyä Vatikaaniin. Vatikaanissa meille riitti hyvin ulkona seisoskelu, tosin äiti oli jo iskän kanssa käynykin sisällä. Ite ihastelin upeeta ja tummaa taivasta.

Reissu ajankohta oli kyllä suht bueno, oli ihanan kuuma eli just mitä toivoinkin. "Takapuoli jää kiinni muovituoleihin" -ihanaa, kuten taisin toivoa :D

Tuolla oli kyllä siltojen "alla" kodittomia isot joukot telttoineen. Musta tuntuu, että oon joskus eksynyt vähän samanlaiseen mestaan yöllisellä baarireissullani Chilessä kävelymatkalla kotiin. Ei ehkä ihan sellasta, mihin toivoo vahingossa kävelevän edes päiväsaikaan yksin. Täällä Turussakin on yllättänyt, kun penkeillä nukkuu ihmisiä öisin ja kerran pelästyin kunnolla, kun käveltiin poikaystävän kanssa joen vartta pitkin pimeellä kotiin ja penkillä nukku mies. Aamulla työmatkallakin kirkon lähellä oon nähnyt ihmisen makuupussissa penkillä nukkumassa. Tai siis, kai näitä Suomessa on joka kaupungissa, mutta ei jotenkin oo tajunnut sitä ja yllättää joka kerta!?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti